Heipähei!
Reilu parisen viikkoa sitten otin mitat ja kauhistuin mitä talvi on tuonut tullessaa. 3m ja enemmänkin ympäri kroppaa. Taistelu on kuitenki aloitettu. Ensimmäisen viikon aikana oli hävinnyt jo 3 vyötäröltä, reisistä 0,5cm, on sekin jotain :) eli turvotus laski! Tavoitteena on saada reisistä pois 3cm, lantiolta 2-3cm ja vyötäröltä 4-5cm. Ei pitäisi olla vaikeaa...hmm.. Tai sitten on :D
Terveysruokaa ja treeniä! Liikunta tavoite on 5h viikossa, mikä on pitänyt suht hyvin paikkansa muulloinkin, nyt vaan pitää ottaa monipuolisempaa treeniä. Ruoka-annokset voisi olla himpun verran pienemmät, ja herkkuja vaan kerran viikossa. Kuivakuppaus ja muut asianmukaiset hoitomuodot on myös aloitettava.
Onneksi on vielä monta kuukautta aikaa ennen kun joutuu kulkemaan väehmmissä vaatteissa :)
Kevättä kohden reippaasti :)
Sointu
Harjutar
Kauneus ja terveys blogi.
tiistai 31. tammikuuta 2012
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Kinkut sulamaan ja kohti kesäkuntoa!!!
Pitkästa aikaa täälläkin! Kirjoittelu onkin jäänyt vähemmälle viime aikoina, luonnolliseti joulukiireet ja muut pyhät kuormittivat niin töissä kuin kotonakin ajankäytön ihan johonkin muuhun kuin bloggaamiseen ;) No nyt on asiaa ja aikaakin hetkeksi istahtaa miettimään syntyjä syviä, tai lähinnä selluliittejä ja turvotuksia!
Joka ikinen joulu tulee syötyä vähemmän kuin edellisenä ja jopa liikuttua enemmän, mutta silti ne yllättävät: JOULUKILOT! Vai onkohan kuitenkin kyseessä talvikilot, eli luonnollinen rasvakudoksen kertyminen kylmempänä vuodenaikana? Niinkuin karhuillakin ;) Olenkin pistänyt merkille etä talven tullessa on yleensä kovempi nälkäkin, tuntuu että tarvitsee raskaampaa ruokaa ja untakin enemmän. Ruokavaliota joutuu tarkastelemaan kriittisemmin ja liikunta pidettävä säännöllisenä, mutta silti sitä tuntee olevansa hieman liian pienissä housuissa. hmmm..
Niimpä! Taas se alkaa, lähtölaskenta kesäkuntoon! Olemme nyt vakaasti päättäneet Kristan kanssa aloittaa Kauneus ja terveys treenin ( tähän väliin mainitsen että toki elämme muutenkin terveellisesti mutta nyt on aika ottaa kovemmat aseet käyttöön )! Tavoitteena on hävittää senttejä, tuhota sellua, kaunistaa ihoa ja voida hyvin. Suunnitelmana on ottaa kriittiset mitat, asettaa tavoitteet, päättää ajankohta sekä suunnitella treeni/hoito-ohjelma ja siistiä ruokavalio.
Mietin että pitäiskö jättää paino kokokaan mittaamatta, sillä se VOI antaa hyvin väärän kuvan kehon muokkaamisesta, kun kyseessä on kuitenkin kaksi normaalipainoista naista. Ja puntaristakin on sopivasti loppunut patterit... JES! Mutta toisaalta olisi hienoa seurata miten treenillä voi vaikuttaa paljonkin kehon malliin, ei niinkään painoon. Hyvä tavoite olisi saada senttejä pois, mutta paino pysymään aikalailla samoissa, muutama kilo voi tippua, eli ennen joulua lukemiin kiitos ;) Nyt vaan täytyy vähän treenata ennen kuin otetaan mitat, hehhehhohhoo! Ei sentään, kyllä ne täytyy ottaa tässä vaiheessa ihan rehellisesti niin nähdään miten akkoin käy! Ennen/Jälkeen kuvat ovat vielä harkinnan alla :0 ;)
Kohta se siis alkaa! Kunhan saan patterit ja löydän mittanauhan! Ja aikaahan on kesään astí! Kaikki vaan mukaan!!!
-Sointu joka puhuu Kristankin puolesta tästä hyvin hyvin vakavasta asiasta :D -

lauantai 24. syyskuuta 2011
Kofeiini. Ystävä vai vihollinen?
Laitanpas linkkiä kofeiinin vaikutuksesta mielenterveyteen, viretilaan ja vieroiusoireisiin liittyen. Tutkimuksesta käy ilmi että niille joille kofeiini sopii, on positiivisia vaikutteita kohtalaisista määristä, kun taas kofeiini herkille kuppikin kahvia tai teetä aiheuttaa ahdistuneisuutta ja jopa paniikkihäiriön. Kahvin suurkuluttaja voi saada manian tai deliriumin kaltaisen tilan, pahentaa syömishäiriöitä ja pahentaa skitsofreenista prosessia. Positiivisia vaikutuksia on vireystilan nousu, piristyminen ja kognitiivisen suorituskyvyn paraneminen. Osalla kofeniinin käyttäjistä ilmenee vieroitusoireita, mm päänsärkyä, kärttyisyyttä ja riippuvuutta.
Yhteenvetona lopussa oli mainio idea. Kahvi ananmneesi! Alkoholi-, ja tupakkakyselyn ohella olisi ihan paikallaan kysyä kofeiinin käytöstä, sillä se voi vaikutta amoneen sairauteen ja pienikin vähennys voi antaa positiivisia tuloksia kofeiini herkille ihmisille. Toki kahvi sopii monelle fysiologisesti mainiosti, mutta sehän on täysin yksilöllinen asia, niinkuin muukin ruokavalio. Mikä sopii kellekkin! Vielä selvennyksenä loppuun, myös teessä on kofeiinia ja suurkuluttajalle voi ilmetä aivan samat oireet kun kahvin juonnista. Rooibos "teessä" ei ole kofeiinia, joten suosittelen lämpimästi <3
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo70047.pdf
-Sointu-

Optimaalisen terveystason ylläpitämiseksi meidän tulisi nauttia 80% ruoastamme emäksisyyttä aikaansaavasta kategoriasta ja 20% happamuutta aikaansaavasta. Liiallinen happamuus kehossa häiritsee soluaineenvaihduntaa, heikentää imukudostoimintaa sekä hidastaa energiantuotantoa. Aineenvaihdunta- ja ruoansulatusentsyymitoiminta häiriintyy aiheuttaen vahinkoa ruoansulatukselle sekä edesauttaen myrkkyjen kertymistä. Tästä seuraa kehon vastustuskyvyn heikkeneminen vilustumista, tartuntoja sekä kroonisia sairauksia vastaan. Kehon emäksisyyden säilyttäminen ravinnon avulla on siten välttämätöntä vastustuskyvyn optimaaliselle toiminnalle, ja voi todellakin suoda meille tietynasteisen immuniteetin monia virus- ja bakteeri-infektioita vastaan. (Simone Gabbay: Ravinto ja ruumiin temppeli)
EMÄKSISET HEDELMÄT
Omenat
Aprikoosit
Avokadot
Banaanit
Marjat (kaikki paitsi mustikat ja karpalot)
Verkkomelonit
Kirsikat
Sitrushedelmät (greipit, sitruunat, limetit, appelsiinit, mandariinit)
(Huom! Sitrushedelmät: Älkää yhdistäkö viljalajeihin, paitsi kokojyväleipään pienin määrin)
Taatelit
Viikunat
Viinirypäleet
Guavat
Melonit
Papaijat
Passiohedelmät
Persikat
Päärynät
Ananakset
Granaattiomenat
Tomaatit (Huom! Täysin köynnöskypsät!)
EMÄKSISET VIHANNEKSET
Sinimailanen & muut idut
Artisokat (latva- ja maa-)
Parsa
Bambunversot
Pavut (vihreät, tarha-, vaha-, ja lima-)
Punajuuret
Paprikat
Parsakaali
Ruusukaali
Kaali
Porkkanat
Kukkakaali
Selleri
Lehtijuurikas
Sikuri
Vihreät lehtikaalit
Maissi, makea
Kurkku
Voikukka
Munakoiso
Valkosipuli
Lehtikaali
Kyssäkaali
Purjosipuli
Lehtisalaatti (kaikki lajit)
Sienet
Pinaattikiinankaali
Okra
Sipulit
Palsternakka
Herneet
Kuorelliset perunat
Kurpitsa
Retiisit
Raparperi (Huom! Eräiden asiantuntijoiden mielestä happamuutta aiheuttava)
Lanttu
Merikasvit (syötävä punalevä, rakkolevä, Volgan sieni etc.)
Pinaatti
Kesäkurpitsa
Vesikrassi
Jamssi, bataatti
EMÄKSISET SEKALAISET
Agar-agar
Omenaviinietikka (tuore, pastöroimaton)
Kahvi (biodynaamisesti viljelty, musta, nautittuna ruuan kanssa rajoitetusti yksi kuppi päivässä)
Munankeltuaiset
Hedelmämehut (tuore, pastöroimaton)
Hyytelö (nautittuna vihannesten tai hedelmien kanssa)
Glyco-Thymoline
Yrttiteet
Yrtit (tuoreet ja kuivatut)
Useimmat mausteet (ei-säteilytettyjä)
Hunaja (tuore, pastöroimaton)
Mineraalivesi (hiilihapoton)
Miso (käymisreaktiolla aikaansaatu soijapaputahna)
Merisuola (puhdistamaton)
Kirnupiimä (tuore)
Maito (lehmän, vuohen tai ihmisen; pastöroimaton)
Hera
Jogurtti (tuore)
EMÄKSISET VILJATUOTTEET
Amarantus
Hirssi
Kvinoa
Kaikki muut viljat ovat happamuutta aikaansaavia.
(Huom! Idättäminen vähentää viljan happamuutta aikaansaavia ominaisuuksia. Jotkut idätetyt viljat ovat todennäköisesti emäksisyyttä aikaansaavia.)
EMÄKSISET PÄHKINÄT
Manteli
Kastanjat (Huom! Asiantuntijat ovat eri mieltä siitä, ovatko kastanjat emäksisyyttä aikaansaavia vain tuoreina tai vain paahdettuina)
Kookospähkinä (vain tuore)
Kaikki muut pähkinät ovat happamuutta aiheuttavia.
Happamat tuotteet
Mustikat
Karpalot
Luumut
Kuivatut luumut
Rikkipitoiset kuivatut hedelmät
HAPPAMAT VIHANNEKSET
Pavut (kuivatut)
Linssit
Kikherneet
(Huom! Idätettyinä pavut, linssit ja kikherneet ovat emäksisyyttä aikaansaavia)
Voi
Kerma
Juusto
Raejuusto
Maito (pastöroitu, homogenoitu, keitetty, purkitettu, kuivattu)
(Huom! Biodynaamisesta tuoremaidosta valmistetut voi ja pehmeät juustot ovat neutraaleja tai vähän emäksisyyttä aikaansaavia)
HAPPAMAT VILJAT
Kaikki muut paitsi amarantus, hirssi ja kvinoa
HAPPAMAT PÄHKINÄT
Kaikki muut pähkinät paitsi mantelit, kastanjat ja tuoreet kookospähkinät
Kaikki lihat (naudan, siipikarjan, lampaan, sian, hirven jne.)
Kaikki kalat (sis. äyriäiset)
(Huom! Vain naudan keitinliemi, veri ja luu – esim. luujauho – ovat emäksisyyttä aikaansaavia.) Alkoholijuomat
Lääkkeet
Munanvalkuaiset
Hyytelö (nautittuna sellaisenaan tai pelkästään veden kanssa)
Virvoitusjuomat
Tee (musta)
Tupakka
Kasvisöljyt (käsitellyt, puhdistetut)
Viinietikka (valko-, käsitelty)
(Huom! Eräät asiantuntijat pitävät Castor-öljyä ja Extra Virgin -oliiviöljyä kuten myös joitakin tuore-, kylmäpuristettuja puhdistamattomia vihannes- ja viljapohjaisia öljyjä neutraaleina tai emäksisyyttä aikaansaavina.)
Tämä on mielenkiintoista :) Harmi vaan että noissa happamissa aineksissa on aika paljon kaikkea hyvää :P Mutta eihän ne kiellettyjä ole, ei vaan pidä ahmia liikaa. Kiinnitin itse näihin asioihin huomiota silloin kun kerkesin syödä hyvin (joojoo, tekosyy..tiedän) ja kieltämättä oma vointi oli hyvä kun noudatin suurinpiirtein tätä linjaa. Tosin en kyllä alkaisi elämään minkään yhden dietin turvin, koska suositukset kuitenkin muuttuvat jokavuosi. Se mikä oli viisi vuotta sitten superruokaa, on nyt tutkimusten mukaan juuri päinvastaista laatua jne...
Kofeiinin olen jättänyt jo aikoja sitten pois, ei sovi minulle, ja veikkaan ettei sovi kovin monelle muullekkaan herkästi reagoivalle ihmiselle. Kahvikupin jälkeen olo on kuin ahdistuneisuushäiriöstä kärsivällä duracel- pupulla! X)
-Ei kofeiinille Sointu-

torstai 22. syyskuuta 2011
Turvetta turvotukseen !
Moneen kertaan on kokeiltu turvesaunan ja -turvehoitojen yleensäkin, tehokkuus. Se saa aikaan sen että nukuttaa hyvin, unen laatu on syvää, vessassa täytyy juosta ja vettä juoda oikein urakalla. Ja kylläpä ihosta tulee kimmoisa, kosteutettu ja pehmeä. Turvehoidot vaikuttavat hormonitoimintaan, sitäkin kautta se vaikuttaa niin moneen asiaan.
Turvehoidossa iholle levitetään paksu kerros luonnonturvetta, jotkut tykkäävät käyttää muassa eteerisiä öljyjä, sillä turpeessa on omanlaisensa haju, jota voisi kuvailla hieman suomaiseksi. Sen annetaan vaikuttaa saunan lämmössä (max. 60 astetta) noin puoli tuntia, jonka jälkeen turve huuhdellaan iholta, huom. pesuaineita ei käytetä. Veden juonti on tärkeää ennen turvesaunaa, sen aikana ja jälkeen, sillä aineenvaihdunnan vilkastuessa voimaakkaasti voi tulla huono olo ellei huolehdi kunnolla nesteytyksestä.
Turvesaunominen on sekä tehokasta että HAUSKAA! Siksi suosittelen sitä erityisen lämmöllä ystäväporukoille ja työkavereille ryhmähenkeä kohottamaan. Naurua saunassa aiheuttavat tovereiden mustat naamat ja vartalot, sekä toisten kasteleminen suihkepullolla tai taputtelemalla vettä iholle. Turve nimittäin täytyy pitää kosteana koko ajan että se toimii.
Turvesauna ei sovellu sydänongelmista kärsiville, raskaana oleville, epäselvästi diagnosoituihin sairauksiin, ihmisille joilla on kasvaimia, akuutteja tulehduksia tai huono yleiskunto.
Suonhajuisin terveisin Krista

maanantai 12. syyskuuta 2011
Ennenvanhaan
Sattuipa kirjahyllystä kerran tarttumaan mainio teos siitä kuinka luonto parantaa! Kirja on kirjoitettu 80-luvulla ja käsittelee vanhoja parannuskeinoja. Tekstin voisi tulkita yhtäaikaa humoristiseksi (ainakin meitä nauratti), vähän älöttäväksi ja mielenkiintoiseksi. On nimittäin ennenvanhaan käytetty yhtäsuntoista salvaa vaivaan jos toiseen. Laitanpas ihan muutamia esimerkkejä! :)
Ihottumia puhuttiin maahisiksi, jotka ovat maan, tai tuulen tekemiä, joihin oireiden mukaan valittiin hoitokeino. Sanotaan näitä maahisia olevan 12 lajia. Maahista on paineltu maalla, sikamaahista sianlannalla, tuulimaahiseen on kerätty ruohosta kastetta johon sotketaan rukinrasvaa ja eikun voitelemaan. Maitomaahiseen otettiin lampaanmaitoa, kolme lusikkaa pirtua, valkeita höyheniä, valkeita villoja, kusiaisen munia, yksi variksen muna pirtuun sekoitettuna, kalanrasvaa ja piipunhikeä! (siis yök!)
Rohtumia hoidettiiin kalanmädillä. Onkimadot laitetiiin suljettuun purkkiin ja uuniin sulamaan, josta sitten saatiin rohtumavoidetta. Rohtumien päälle levitettiin kermaa joka nuolutettiin koiralla!! Myös lämpimiä lampaan sisälmyksiä käytettiin hauteina!!
Rohtuneiden huulten hoitoon suositeltiin saunan lauteiden suutelemista... hmmmm...
Ps. Don`t try this at home! ;)

lauantai 27. elokuuta 2011
Ammattilaismeikki ja koti (hoito)meikki.
Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut että hyvä meikkituote peittää, pysyy ja hoitaa, on mietityttänyt jo jonkun aikaa minua. En ole sellaista löytänyt, jossa olisi vahvasti nämä kaikki ominaisuudet. Kosmetologin ammatissa täytyy olla taikuri, vaikka sanonta kuuluukin että olen kosmetologi, en taikuri! :D Oikeilla tuotteilla siis voi tehdä taikoja!!!
Asiakas tulee häämeikkiin, jonka täytyy kestää koko päivän, itkut, sateet, juomat, ruuat ja pusut. Tässä tulee pieni ristiriita. Sillä hoitavat meikit valitettavasti eivät ole niin pysyviä että ne kestäisivät tämän kaiken samalla tavalla kuin ammattilaisten maskeeraussarjat, jos ei sitten viimeistele vedenkestävällä hiuslakalla (onkohan sellaista olemassa?!?!?) tai vastaavalla ;)
Tähän asiaan voisi tehdä kärjistävän, jopa provosoivan jaon meikkaamisen ja maskeerauksen välille. Maskeeraus sanana antaa helposti kuvan oopperan näyttelijöistä, mutta itse miellän kosmetologisten meikkien tekemisen maskeeraukseksi. Ja tällä en tarkoita paksua pakkelia, vaan kantajalleen sopivaa, kestävää ja kaunista meikkiä. Joskus on sanottu että hyvä meikki ei näy, eli voisin kääntää tämän niin että meikki istuu kantajalle.
Ammattilaissarjoissa hoitavien aineiden pitoisuus ei ole suuri , kyse on peittävyydestä ja kestävyydestä. Ja sitä asiakas odottaa kun tulee meikattavaksi. Tärkeää on ihonhoito ennen ja jälkeen meikin.
Olenkin nyt tullut pienessä päässäni siihen tulokseen että henkilökohtaisessa ja jokapäiväisessä käytössä voi hieman tinkiä peittävyydestä ja kestävyydestä, sillä päivittäin käytetyt tuotteet iholla täytyy olla hoitavia. Ja ammattilaisen tekemällä meikillä pyritään enemmänkin esteettiseen tulokseen kuin hoitavaan. Jos ei sitten asiakas päätä ruveta käymään joka päivä meikissä. Mutta harvallapa niitä juhlia on joka päivä jossa ei saa ripsikään tippua ;)
Kosmetologin tekemä meikki= Ihon virheitä peittävä, erittäin kestävä, yksilöllisesti suunniteltu kantajalle.
Kuluttajan tekemä meikkit= Hoitavat, kevyemmät tuotteet, pienempi pigmettipitoisuus joka helpottaa tuotteiden käyttöä,
-Sointu-
PS.Tää bloggaaminen olis paljon kivempaa puhumalla kun kirjoittamalla. Kas, minulle ei kirjoittajan lahjoja ole suotu samalla lailla kun puhujan ;) Hmmm. puheblogi, onko sellaisia? Ja muutenkin, miulla taitaa olla lukihäiriö.... !!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)